In his early lecture note Versuch einiger Betrachtungen über den Optimismus (1759) a young supporter of metaphysical optimism called Immanuel Kant tested the Leibnizian optimism by posing some counter-arguments against it only to falsify them. His counter-arguments were very inventive and they feature often in modern scholarship on Leibniz. In this paper I will present Kant’s main arguments and evaluate them. I will argue that Kant’s understanding on Leibnizian optimism is little misguided and for this reason his own positive counter-argument (...) despite its ingeniousness is problematic. His second solution to the problem is comparable to the doctrine of metaphysical optimism, but fails also for the same reason as the first one. -/- . (shrink)
G. W. Leibniz famously proclaimed that this is the best of all possible worlds. One of the properties of the best world is its increasing perfection. He gave a prominent role in his discussion of emotions to hope which is related to intellectual activity such as curiosity and courage which again is essential for the practice of science and promoting the common good. Leibniz regarded hope as a process where minute perceptions in the mind, that is, unconscious promises or signs (...) of a future pleasure of the mind or joy may accumulate to an expectation which we became aware of, the passion of hope. Related to a moral instinct of striving for joy and avoiding sorrow, hope motivates us to promote perfection which produces joy in us and eventually leads to happiness. (shrink)
Filosofisia tutkielmia sisältää Leibnizin tärkeimmät metafyysiset teokset ja lisäksi varsin laajan valikoiman lyhyitä kirjoituksia monilta hänen filosofiansa aloilta: logiikkaa, tieto-oppia, etiikkaa, oikeusfilosofiaa, fysiikkaa, matematiikkaa ja eri uskontokuntien uskontunnustusten yhteensovittamisesta. Tutkielman lisäksi mukana on osia kirjeenvaihdosta Antoine Arnauld’n kanssa ja koko kuuluisa kirjeenvaihto Samuel Clarken kanssa. Teos sisältää myös johdannon sekä selitysosan, jotka avaavat nykylukijalle tämän monipuolisen filosofian ajattelua. -/- A collection of Leibniz writings translated to Finnish with introduction and notes.
Descartes argued that the passions of the soul were immediately felt in the body, as the animal spirits, affected by the movement of the pineal gland, spread through the body. In Leibniz the effect of emotions in the body is a different question as he did not allow the direct interaction between the mind and the body, although maintaining a psychophysical parallelism between them. -/- In general, he avoids discussing emotions in bodily terms, saying that general inclinations, passions, pleasures and (...) pains belong only to the mind or to the soul (NE II, xxi, §72). He is also keen to point out that our passions derive mostly from our bodies. However, like Spinoza (Ethics III, prop. XI, Scholium) he thought that some emotions such as joy can produce pleasures which can be described also in bodily terms. For example, in a short memoir Felicity he says that music can be a pleasure for the ears and symmetry can be a pleasure for the eyes. These more intellectual emotions are actions in the sense that they represent perfection emanating from their source, the absolutely perfect being, that is, God. The feeling of perfection may produce a state of well-being which concerns both the soul and the body. -/- In my paper I will trace instances of Leibniz’s remarks on how these kind of emotions affect the body. I will also discuss the different ways the body gives rise to passions in the soul. My primary source is Nouveaux essais, book II, chapter xx and xxi, but I will also discuss various other writings by Leibniz. (shrink)
In this brief review I discuss various social media used by philosophers, such as Academia.edu, PhilPapers, blogs and email-lists. Strenghts and weaknesses of different medias are evaluated.
Chapter 20 of book II of John Locke’s An Essay Concerning Human Understanding, titled ‘Of Modes of Pleasure and Pain’ is the most extensive discussion of emotions available in Locke’s corpus. Likewise, Nouveaux essais sur l’entedement humain, II, xx, together with the following chapter xxi remains the chief source of Leibniz’s views of emotions. They offer a very interesting and captivating discussion of moral philosophy and good life. The chapter provides also a great platform to study Leibniz’s argumentative techniques and (...) the differences between the philosophers in general. Locke strives to explain the emotions with a single, unifying notion of uneasiness while Leibniz’s view of the mind is much more complex and he finds more unique ways of explaining different emotions. My paper focuses on Leibniz’s critique of Lockean uneasiness as an explanans for emotions. He views uneasiness as a unavoidable part of all our mental states and therefore it is not sufficient to explain passions or moral wrong-doing of men. I will discuss such passions as love, joy, sorrow, hope, fear, despair, anger, envy and shame and consider Locke’s possible response to Leibniz’s critique. (shrink)
Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)
Teos sisältää 89 pienoiselämäkertaa, jossa filosofisista kysymyksistä väitelleet suomalaiset kertovat kokemuksistaan matkalla kohti väitöstä. Väittelyiden aikaväli sijoittuu vuosille 1953–2010, ja mukana on monenlaisia tarinoita ja anekdootteja akateemisesta opintiestä ympäri maailmaa, Tasmaniasta Jyväskylään. -/- Kertojina toimivat monet arvostetuimmat suomalaiset filosofit ja toisaalta vasta äskettäin tutkimustaan puolustaneet tulevaisuuden lupaukset. Kirjoittajat kertovat syttymisestään filosofiaan, opiskeluvuosistaan, tutkijanuransa huipuista ja aallonpohjista sekä väitöstapahtumasta ja sen jälkeisistä tuntemuksista. -/- The book includes 98 mini-autobiographies of Finnish philosophers.
The famous philosopher Leibniz (1646-1716) was also active in the (cultural) politics of his time. His interest in forming scientific societies never waned and his efforts led to the founding of the Berlin Academy of Sciences. He also played a part in the founding of the Dresden Academy of Science and the St. Petersburg Academy of Science. Though Leibniz's models for the scientific society were the Royal Society and the Royal Science Academy of France, his pansophistic vision of scientific cooperation (...) sometimes took on utopian dimensions. In this paper, I will present Leibniz's ideas of scientific cooperation as a kind of religious activity and discuss his various schemes for the founding of such scientific societies. (shrink)
Leibniz frequently argued that reasons are to be weighed against each other as in a pair of scales, as Professor Marcelo Dascal has shown in his article "The Balance of Reason." In this kind of weighing it is not necessary to reach demonstrative certainty – one need only judge whether the reasons weigh more on behalf of one or the other option However, a different kind of account about rational decision-making can be found in some of Leibniz's writings. In his (...) article "Was Leibniz's Deity an Akrates?" Professor Jaakko Hintikka has argued that Leibniz developed a new vectorial model for rational decisions which is better suited to complicated decisions, where values are complementary to each other. This model, related closely to his work in metaphysics and the philosophy of mind, is a heuristic device which helps in finding rational combinations - and in an ideal case an optimum - between plural inclinations to the good. I shall argue that Leibniz applies more or less implicitly both of these models in his practical rationality. In simple situations he applied the pair of scales model and in more complicated situations he applied the vectorial model. (shrink)
In this study I discuss G. W. Leibniz's (1646-1716) views on rational decision-making from the standpoint of both God and man. The Divine decision takes place within creation, as God freely chooses the best from an infinite number of possible worlds. While God's choice is based on absolutely certain knowledge, human decisions on practical matters are mostly based on uncertain knowledge. However, in many respects they could be regarded as analogous in more complicated situations. In addition to giving an overview (...) of the divine decision-making and discussing critically the criteria God favours in his choice, I provide an account of Leibniz's views on human deliberation, which includes some new ideas. One of these concerns is the importance of estimating probabilities – in making decisions one estimates both the goodness of the act itself and its consequences as far as the desired good is concerned. Another idea is related to the plurality of goods in complicated decisions and the competition this may provoke. Thirdly, heuristic models are used to sketch situations under deliberation in order to help in making the decision. Combining the views of Marcelo Dascal, Jaakko Hintikka and Simo Knuuttila, I argue that Leibniz applied two kinds of models of rational decision-making to practical controversies, often without explicating the details. The more simple, traditional pair of scales model is best suited to cases in which one has to decide for or against some option, or to distribute goods among parties and strive for a compromise. What may be of more help in more complicated deliberations is the novel vectorial model, which is an instance of the general mathematical doctrine of the calculus of variations. To illustrate this distinction, I discuss some cases in which he apparently applied these models in different kinds of situation. These examples support the view that the models had a systematic value in his theory of practical rationality. (shrink)
G. W. Leibnizin mielenfilosofiassa ymmärrykselle on jatkuvasti läsnä erilaisia taipumuksia erilaisiin päämääriin. Nämä taipumukset tai syyt toimia jollakin tavoin saattavat perustua selviin ja tarkkoihin havaintoihin ja olla tiedostettuja ennakkotahtomuksia. Näiden lisäksi mielessämme on epälukuinen määrä epäselviin havaintoihin perustuvia tiedostamattomia ja hetkittäisiä passioita, oikkuja tai hurahduksia. Kun henkilö ryhtyy harkitsemaan toimintaansa, nämä erilaiset taipumukset ja ennakkotahtomukset alkavat ottaa mittaa toisistaan. Prosessin tuloksena on lopullinen tahtomus tai riittävä syy. Kun ymmärrys on muodostanut suosituksen, tahto seuraa Leibnizin mukaan sitä ja toteuttaa ao. toiminnan. (...) -/- Ideaalitapauksessa ymmärryksen suositus on optimi näistä eri suuntiin johtavista syistä. Tavallisesti kyseessä on kuitenkin kompromissi, joka johtuu epäselvien havaintojen häiritsevästä vaikutuksesta harkintaan. Mitä paremmin ymmärrys toimii ja mitä tarkempia havainnot ovat, sen parempi on ymmärryksen toimintasuositus ja sita vahvemmalla ovat selvän ja tarkan joukkue epäselvän joukkuetta vastaan. Kuvaan esitelmässäni ylläolevan tilanteen ja tarkastelen tapoja, jolla agentti voi vaikuttaa toimintaansa. Vertailen myös pikaisesti Hobbesin ja Leibnizin näkemyksiä riittävästä syystä. (shrink)
Human deliberation is a complicated and a difficult process. When forming moral judgement, various reasons inclinate the agent without necessitating him or her and the final result is more or less a compromise between these different spurs for action. Choosing right requires clear mind, good habits and strength of will. However, by a kind of self-manipulation moral development is possible. In my presentation, I shall discuss the forming of moral judgement in the intellect, consider the role of the passions in (...) deliberation and discuss how moral self-improvement takes place according to Leibniz in Nouveaux essais and Animadversiones in partem generalem Principiorum Cartesianorum. (shrink)
Leeuwenhoekin kokeilut mikroskoopilla 1600-luvun lopulla olivat G. W. Leibnizille suuri innoituksen lähde. Monadologia-teoksessaan Leibniz hehkutti keksinnön merkitystä ja antoi ymmärtää, että sillä löydetyt pikkuruiset eliöt todistivat hänen metafyysisen pluralisminsa oikeaksi. Hänen mukaansa "huomataan, että pienimmässäkin osasessa ainetta on kokonainen elävien olioiden, eläinten, entelekhioiden ja sielujen maailma." Näin Leibnizin ajatus elämän jatkumosta sai uutta pontta. -/- Keksinnön vaikutus näkyy myös Leibnizin teoksessa Uusia esseitä inhimillisestä ymmärryksestä, jossa hän esittelee pienet perseptiot, joita voidaan pitää tietoteoreettisena vastineena pieneliöille. -/- Tarkastelen esitelmässäni Leibnizin reaktioita (...) mikroskooppiin ja sen antamaan uuteen kuvaan elämästä ja keskustelen joistakin Leibnizin filosofian piirteistä, joissa voidaan huomata uuden keksinnön vaikutusta. -/- An article on the continuum of life in Leibniz's philosophy. (shrink)
Tyynen rauhallisesti, traagisen ennenaikaisesti, koomisen kommelluksen seurauksena, arkipäiväisen banaalisti... -/- Filosofin kuolema sisältää neljäkymmentä tarinaa siitä, miten filosofi kohtaa kuoleman. Mitä Pythagoras ajatteli kuolemanjälkeisestä elämästä? Mikä oli Sokrateen itsemurhan tausta? Entä miten esimerkiksi Platon, Pyrrhon, Aristoteles, Plotinos, Avicenna, Descartes, Hume, Kant, Hegel, Schopenhauer, Wittgenstein, Benjamin, Kaila ja Foucault suhtautuivat kuolemaan ja miten he kuolivat? Heijastaako filosofin tapa kuolla hänen käsitystään elämästä ja kuolemasta?
