Jotta olisimme moraalisesti vastuussa teoistamme, meidän on kyettävä muodostamaan käsityksiä oikeasta ja väärästä ja toimimaan ainakin jossain määrin niiden mukaisesti. Jos olemme täysivaltaisia moraalitoimijoita, myös ymmärrämme miksi jotkin teot ovat väärin, ja kykenemme siten joustavasti mukauttamaan toimintaamme eri tilanteisiin. Esitän, ettei näköpiirissä ole tekoälyjärjestelmiä, jotka kykenisivät aidosti välittämään oikein tekemisestä tai ymmärtämään moraalin vaatimuksia, koska nämä kyvyt vaativat kokemustietoisuutta ja kokonaisvaltaista arvostelukykyä. Emme siten voi sysätä koneille vastuuta teoistaan. Meidän on sen sijaan pyrittävä rakentamaan keinotekoisia oikeintekijöitä - järjestelmiä, jotka eivät (...) ole moraalitoimijoita, mutta kuitenkin toimivat likipitäen siten kuin me itse parhaimmillamme tekisimme. (shrink)

Kuvittelukyky tai imaginaatio esiintyy varsin harvoin Leibnizin kirjoituksissa ja siksi siitä ei ole kovin laajalti keskusteltu Leibniz-kommentaareissa ennen kuin aivan viime aikoina. Näissäkin tapauksissa keskustelu on pitkälti rajoittunut kuvittelukyvyn rooliin tiedostuksessa. Yritän tässä esitelmässä vetää sillan kuvittelukyvyn ja moraalisen toiminnan välille, jota tietääkseni ei ole ennen varsinaisesti tehty.

Lectio praecursoria 16.12.2017: Väitöskirjani tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta ja kysyy, mitä voimme oppia niistä tarkastelemalla ilmastonmuutosta. Käsittelen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena systemaattisesta vahingosta, joka on syntynyt kollektiivisen toiminnan tahattomana sivuvaikutuksena. Tällaisten vahinkojen ja haittojen kohdalla kausaalinen yhteys yksittäisen toimijan ja lopputuloksen välillä on usein epäselvä tai mahdoton osoittaa tarkasti. Osallisuusvastuu on osallistumista, osallisuutta tai yhteyttä väärään tekoon tai kollektiivisesti aiheutettuun haittaan. Ilmastonmuutos ei ole ongelma vain kollektiivisille toimijoille, vaan myös yksilöille pääosin sen takia, että olemme erilaisten kollektiivien jäseniä ja osia. (...) Esitän, että yksilöiden moraaliselle vastuulle ilmastonmuutoksesta on kolme mahdollista lähdettä: suora vastuu, osallisuusvastuu kollektiivisten toimijoiden jäseninä ja osallisuusvastuu järjestymättömien kollektiivien osana. Kukaan yksilö ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta sinänsä, mutta yksilö voi olla vastuussa esimerkiksi vakavan haitan riskin kasvattamisesta. Mitä siis voimme oppia yksilöiden ja kollektiivien vastuusta tarkastelemalla ilmastonmuutosta? Voimme nähdä, että yksilöiden ja kollektiivien vastuut kietoutuvat yhteen, ja että nykymaailmassa emme voi päästä pakottavien ja ajankohtaisten ongelmien ytimeen keskustelematta niistä yhdessä. Olemme yhä riippuvaisempia toisistamme ja etiikan teorioiden tulisi kuvastaa tätä tilannetta. Kirjoitus on käytännöllisen filosofian väitöskirjani lectio praecursoria, joka esitettiin Helsingin yliopistossa 16. joulukuuta 2017. (shrink)

Vaikka suurin osa viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä on ihmisten aiheuttamaa antropogeenista lämpenemistä, yksittäisten ihmisten kausaalinen vaikutus ilmastonmuutokseen on minimaalinen, jopa mitätön. Tämän takia jotkut väittävät, että on harhaanjohtavaa pitää yksilöitä vastuussa ilmastonmuutoksesta. Tällainen argumentointi perustuu perinteisiin vastuutulkintoihin ja -käsitteisiin, joissa vastuun perustana painotetaan toimijan näkökulmaa ja hänen kausaalista rooliaan: jos toimijan teot tai tekemättä jättämiset eivät vaikuta lopputulokseen, hän ei ole vastuussa siitä. Ilmastonmuutoksessa on toinenkin vastuukäsitysten kannalta ongelmallinen seikka, intentionaalisuus eli tahallisuus: ihmiskunta tai yksittäiset ihmiset eivät ole tietoisesti lähteneet muuttamaan (...) ilmastoa. Päinvastoin ilmastonmuutos on syntynyt teollistumisen ja nykyisen elämäntyylimme tahattomana – ja pitkään myös tiedostamattomana – sivuvaikutuksena. Koska omien tekojemme kausaalinen vaikutus sekä niiden tahallisuus tai tahattomuus on luonnollisesti keskiössä arvioidessamme omaa vastuutamme, mahdollinen osallisuutemme vahingon tuottamiseen jää helposti vähemmälle huomiolle. -/- Keskityn tässä artikkelissa osallisuusvastuun (complicity) käsitteeseen ja argumentoin samalla liian yksilökeskeistä ajattelua vastaan. Kollektiivinen toimijuus on otettava huomioon siinä missä yksilökeskeinenkin. Vastuunkantaja ja vastuun peruste ovat analyyttisesti erillisiä käsitteitä, ja niiden tarkastelu voi valottaa vastuukeskustelua ilmastonmuutoksesta. Vastuun peruste voi olla yksilöllinen silloinkin, kun vastuunkantaja on kollektiivinen. Lisäksi argumentoin, että vastuusta puhuttaessa ei riitä katsoa asiaa vain toimijan itsensä kannalta, vaan myös uhrin ja sivustakatsojan näkökulmat on otettava huomioon. Vasta kun vastuukäytäntöjä tarkastellaan ihmisten keskinäisten (usein monimutkaisten) verkostojen ja linkitysten kautta, voidaan saada tasapainoinen kuva vastuumme määrästä ja sen rajoista. -/- Yksilön vastuu ei poista vastuuta kollektiiveilta, kuten valtioilta, ja voimme tehokkaimmin hillitä ilmastonmuutosta esimerkiksi lainsäädännön kautta. Ennen kuin kollektiiviset ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi saadaan toimimaan, vastuu palautuu kuitenkin yksilöille. Vastuun peruste on aina yksilötasolla ja sitä voidaan ainoastaan delegoida kollektiiveille. Ilmastonmuutoksen kohdalla delegointi ei ole vielä toiminut. (shrink)