Totuus on nykyisellään laaja-alaisen kritiikin kohteena niin akateemisessa, poliittisessa kuin vähemmän formaalissakin kontekstissa. Puolustan filosofisesti kestävää ja selitysvoimaista totuuskäsitettä tältä laaja-alaiselta kritiikiltä argumentoimalla sen arvon ja normatiivisuuden puolesta. Totuus on välineellisesti arvokas käsite, joka mahdollistaa todellisuuden erottamisen kuvitelmasta ja toiveajattelusta. Tämän lisäksi todet uskomukset ovat välineellisesti arvokkaita moninaisten hyötyjen, kuten onnistuneiden ennustusten ja navigoinnin saavuttamisessa. Toisaalta olemme joskus kiinnostuneita totuudesta pelkästään sen itsensä takia. Totuuden normatiivisuudesta kertoo taipumuksemme pitää sitä yleisenä tiedollisten pyrkimysten päämääränä ja yhtenä uskomuksen sekä väitettävyyden oikeellisuuden standardina, (...) johon suhteessa olemme eri mieltä ja jonka puhumista edellytämme luokka- ja oikeussaleissamme sekä parlamenteissamme. Edellisen nojalla totuus ei osoittaudu pelkästään mielenkiintoiseksi teoreettisen tarkastelun kohteeksi, vaan käsitteeksi, jolla on laaja-alaista tieteellistä ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. (shrink)

Artikkeli on väitöstilaisuudessa esitetty lectio praecursoria. Väitöskirjani käsittelee kysymystä, miten tiedettä voidaan ymmärtää tarkastelemalla sen historiaa. Lectiossa tuon esiin neljä väitöskirjani keskeistä teemaa. Ensinnäkin tieteen historia on osoittautunut monimutkaiseksi prosessiksi. Tämän vuoksi tieteenhistorian on tutkittava monenlaisten syiden yhteisvaikutusta tieteen kehitykseen. Mikään yksittäinen syiden luokka ei auta selittämään kokonaisuutta. Toiseksi esitän, ettei tieteen historiaa voida lähestyä määritelmien tai kategorioiden avulla. Puolustan nykyhetkikeskeistä lähestymistä tieteenhistoriaan, jonka mukaan tieteen historia on se prosessi, joka johti nykyiseen tieteeseen. Se, mikä on osa tieteen historiaa, ei (...) riipu siitä, mitä pidämme tieteenä vaan siitä, millainen historian kausaalikudelma on. Kolmanneksi tuon esiin, että kontrafaktuaalisten skenaarioiden tarkastelu on välttämätöntä historian ymmärtämiselle. Väitän, että vain hallittu jossittelu voi tarjota meille ymmärrystä siitä, miksi historia kehittyi tietyllä tavalla. Neljänneksi argumentoin, ettei tieteen historiaa voida selittää käyttämättä nykyistä tieteellistä, vaikka tällaista jakoa onkin joskus esitetty historiografiseksi hyveeksi. Kaiken kaikkeaan esitän, että tieteen historiaa tarkastelemalla voimme nähdä oman paikkamme osana todellisuuden valtavaa kausaalikudelmaa. (shrink)