Lectio Praecursoria 5.10.2018: Artikkeli on väitöstilaisuudessa esitetyn englanninkielisen lectio praecursorian käännös. Väitöskirja tutkii ranskalaisfilosofi Michel Foucault’n kokemuksen käsitteitä sekä teemoja, joita hän käsittelee näiden käsitteiden avulla. Analysoimalla eri kokemuksen käsitteitä Foucault'n filosofiassa voimme paitsi ymmärtää paremmin hänen länsimaiseen nykyajatteluun olennaisesti vaikuttanutta työtään myös peilata käsityksiämme terveydestä, mielenterveysongelmista ja itseen kohdistuvista käytännöistä. Usein häneen viitataan ajattelijana, joka kyseenalaistaa kokemusnäkökulman lähtökohtana tieteelliselle tiedolle. Kokemuksen käsitteillä on kuitenkin erityisasema Foucault’n varhaisissa, psykiatriaa ja psykologiaa käsittelevissä kirjoituksissa sekä hänen myöhäisissä etiikkaa tutkivissa teksteissään, joissa hän (...) palaa käsittelemään terveyden ja huolenpidon teemoja. Teksteistä löytyy runsaasti viitteitä ”elettyyn kokemukseen”, ”taustakokemukseen”, ”transformatiiviseen kokemukseen”, ”rajakokemukseen”, ”kokemuksen kenttään” ja ”kokemuksen muotoihin”. Väitöskirja siis asettaa kokemuksen Foucault’n filosofian keskiöön ja analysoi kokemuksen käsitteiden teoreettisia tehtäviä ja merkityksiä. Tutkimus käsittelee myös sitä, minkälaiseksi kokemuksen itsestä on ajateltu muodostuvan filosofisissa traditioissa, joissa kehotetaan kuuntelemaan ja tarkastelemaan itseä, kääntymään itseen, uskomaan itseensä sekä löytämään itsensä. Lopulta tutkimus nivoo kokemusteeman yhteen Foucault’n kriittisen filosofian kanssa. (shrink)

Johanna Oksala, Feminist Experiences. Foucauldian and Phenomenological Investigations, Northwestern University Press. Studies in Phenomenology and Existential Philosophy, Evanston Illinois, 2016, 189 sivua.

Väitetään, että nykypäivän populismi vetoaa tosiasioiden sijasta ”kokemukseen”. Mutta mitä on kokemus? Se ei ole vain ennakkoluuloihin nojautuvaa mutua eikä myöskään pelkkää empiirisen datan rekisteröintiä mutta liittyy molempiin. Artikkelin luoma tiivis katsaus kokemuksen käsitehistorian pääpiirteisiin osoittaa, että länsimaisen filosofian perinteessä kokemus on ymmärretty ohittamattomana vaiheena tiedon hankkimisessa ja koettelemisessa. Toisaalta kokemukseen on liitetty tiettyjä tiedollisia heikkouksia – kontingenssi, tilannesidonnaisuus ja ennakoimattomuus – jotka tieteellinen metodi on eri tavoin pyrkinyt voittamaan. Artikkeli esittää, että 1900-luvun filosofinen hermeneutiikka irrottautuu tästä perinteisestä (...) kokemuksen välineellistämisestä ja alistamisesta korkeammille päämäärille ja keskittyy uudella ja hedelmällisellä tavalla juuri mainittuihin kokemuksen ”vaaroihin”. Hermeneuttisesti ymmärretty kokemus muodostuu äärellisen ihmisen ainutkertaisista kohtaamisista todellisuuden muuttuvan ja ehtymättömän mielekkyyden kanssa – omalle ymmärrykselle vieraan toiseuden ja samalla oman ymmärryksen äärellisyyden ja inhimillisen äärellisyyden kohtaamisesta. (shrink)

Lectio praecursoria 28.9.2018: Hengitys on hyvin harvinainen teema filosofiassa. Aiemmin hengitystä filosofisena kysymyksenä ovat tarkastelleet mm. Luce Irigaray ja David Kleinberg-Levin. Väitöskirjatutkimuksessani Phenomenological Ontology of Breathing tutkin fenomenologisesti hengityksen filosofiaa, so. miten hengittäminen voisi olla filosofinen kysymys ja miten eletty kokemus hengityksestä voisi mahdollisesti avata ja jäsentää meille aivan uuden tavan tehdä filosofiaa. Väitöskirjani lähtökohtana on aiemmin tutkimattomat Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiset huomiot hengityksestä. Näiden Merleau-Pontyn hengitystä koskevien huomioiden pohjalta pyrin jäsentämään uuden fenomenologisen käsityksen hengityksestä. Tämä uusi fenomenologinen käsitys hengityksestä (...) ei perustu fysiologis-luonnontieteelliseen näkemykseen hengityksestä kaasujen vaihteluna ja soluhengityksenä, vaan kokemukselliseen ymmärrykseen hengityksestä kehollisena maailmasuhteena. Hengittävä maailmasuhde on hengittävän kehon ja avoimen ja näkymättömän ilmapiirin, so. ilman atmosfäärin, välistä vuorovaikutusta. Tähän uuteen kokemukselliseen hengitys-käsitykseen perustuen pohdin, miten filosofia voitaisiin mahdollisesti aloittaa uudelleen hengityksen filosofia. Tämä uusi filosofia ei olisi olio- tai persoonaorientoitunut, vaan ilmapiiriorientoitunut filosofia. Merleau-Pontyn fenomenologisen filosofian lisäksi erityisesti Gaston Bachelardin elementaalinen ajattelu ilmasta ja ilman runoilijoista on avittanut väitöskirjatutkimustani tähän uuteen filosofiseen orientaatioon. Bachelardin tarkastelemat ilman runoilijat runoudessaan inspiroituneesti seuraavat ja kuuntelevat kosmista hengitystä pyrkien ilmaisemaan sanoin sen hiljaista viisautta. Väitöskirjassani pyrin kuuntelemaan fenomenologisen filosofian kontekstissa ilman runoilijoiden inspiroimana tätä kosmis-elementaalisen hengittävän ilman hiljaista viisautta. Pyrkimykseni synnyttää tämä uusi hengityksen filosofia kulkee käsi kädessä Irigarayn toiveen kanssa uudesta hengityksen kulttuurin kultivoimisesta. (shrink)